Sinkku pelaa hypoteeseilla

Ensimmäinen bloggaukseni tällä saralla.
Sinkku olen ollut-
noh, jos unohdetaan utopiat, niin koko elämäni.
Kahteen sellaiseen mieheen törmäsin, joille olisin muovaillut kohdussani lapsen.
Toinen kieltäytyi kunniasta, "olet liian kaunis".
Toinen kieltäytyi kunniasta, koska ...hmm, koska kämppä oli niin iso, ettei entisen suhteen tavaroita kertakaikkiaan kerennyt siivoamaan neljänviikon loman aikana.
Tiedä sitten, mutta mun jätkämäinen pienisielunen sytämeni ei kyennyt elämään hänen hajuvesien, hänen lapsen, hänen vaatteiden, hänen korttien, hänen taulujen, hänen kirjeden, kotivideoiden ympäröimänä, tavaraa oli kymmenen vuoden ajalta. Lapsi ei ollut heidän yhteinen, mutta otan mielelläni lapsen tunteet huomioon tilaisuuden eteen sattuessa. Siihen mulle ei annettu tilaa.
Äh, mennyttä, mennyttä. Lapsen puolesta olen pahoillani.
En halunnut, vannon kautta koko elämäni, että menetät hänet.
Se puinen suomenhevonen, jonka sait jouluna ovellesi, se oli minun tekemä.
Näin sinut ratsastamassa samaan aikaan kuin minäkin, näin miten katsoit tuota miestä, silmät täynnä kaipuuta ja sydän särkyneenä. Miksi hän ei huomannut sinua?
Se on väärin. Sinä et ansainnut sitä.

Näh, tuskin tätä luet, mutta jos sattumien kummallinen sumea logiikka ajaa sinut tälle sivulle, pidän puoliasi aina kun voin. Aikuisten tekemät päätökset jättää sinut ulkopuolelle oli väärin, ja tuomitsen sen kaiken vaikka omalla lihallani. Se ei lohduta ketään, että olen pahoillani.
Jos tilaisuus vain eteen sattuu, lupaan - sen voit tietää - pidän puoliasi.

\\
Uhm, voiko sinkku pelata kuin hypoteeseilla?
Käytännössä tiedän toimivani, esimerkkejä ja todisteita on pelottavan paljon.
Mutta mitä minä toivon, mitä tahdon, mitä tarvitsen?
Minun pitäisi kai ensin saada, vaakaan painoksi muutakin kuin negatiivisuutta.
Tähän mennessä minulle on osoitettu, etten ole kovinkaan paljon arvoinen.
Tein mitä tahansa, annoin mitä tahansa, panostin kuinka paljon tahansa, ei arvoni ole kovinkaan suuri.
Sanoja sanoja, ei sanat riitä. Jos näen kylmät kasvot, jos ihoni ei saa hyväilyjä, jos en näe katsetta minuun kohdistuneena, jos vain yksinäiset hetket odottaa lauantain saunaa henkeään piätellen; älä Jenni nurise, älä Jenni kommentoi mitään, älä tunne, älä ilmaise, saatat ehkä saada läheisyyttä saunan jälkeen, kun olet jo niin väsynyt, että voit vain nukahtaa.
Ja ehkä. Ehkä saat sen läheisyyden. Jos ei ole töitä, jos työkaveri ei soita, jos firmalla ei ole bileitä, jos ja jos ja jos, niin - ja tietysti, jos televisiosta ei tule jotain hyvää leffaa tai sarjaa. Se katsotaan ensin, toisella sohvalla, ei edes pientä vilaisua.
Sen arvoinen olen ollut.
Mistä minä hypoteesia heittäisin ?
Voi kun olisi kiva jos---

Palajan.